Alors, en fait tout s'est bien passé. Je suis parti à l'école avec mes questions dans le sac et tout, et puis en chemin j'ai eu mon père d'accueil qui m'a appelé en disant qu'il est en train de partir du bureau.
Et Mme Petriment m'a bien apprecié. "On est tous très content de voir vos progrès..."
Pas de surprises désagreables, en fait une qui était même très agréable: je vais avoir des textes de l'année Terminale pour le bac de français à l'orale, et ça c'est merveilleux. J'étais déjà prêt pour me casser la tête en essayant d'étudier les textes tous nouveaux sans avoir cours!
Et j'ai eu DOUZE (hein?) sur le bac blanc de français... sans cours? Pas mal à mon avis. Maintenant je m'inquiète un peu pour les autres matières de Première, SVT etc, mais à vrai dire, je m'en fiche. Je vais me concentrer sur les matières qui comptent le plus et qui m'intéréssent beaucoup. Sans oublier regarder un peu les coefficions, aussi. Mais finnois en LV1, et puis anglais en LV2, et anglais à l'orale en LV3, ça va m'aider, j'espère.
Bon, j'écrirai bientôt.
@+ mes mômes
perjantai 30. tammikuuta 2009
Kohta on pieni vanhempainilta koululla. Muuten hyvä idea, mutta vanhempia ei näy. No, oon kirjannu kysymykseni ylös ja sopinu 20 minuutin tapaamisen luokanvalvojani Mme Petrimentin kanssa. Aion selvittää vielä vähän tarkemmin, mitä mun pitää päntätä sitten vuoden loppua ajatellen, koska mulla ei oo koko vuotena ollut mitään niiden aineiden kursseista, jotka muut suoritti viimevuonna. Ja sit ilmotan, etten välttämättä pysty lukemaan ääneen luokassa tän (RAIVOSTUTTAVAN) lukivaikeuden takia.
Se tosin alkaa helpottaa! Harrastan ääneen lukua ranskaks kotona kaakaomukillisen äärellä aina välillä, jotta nää kielipohjat vakiintuis. Asiaa vois avittaa myös yli seittemän tunnin yöunet, mutta minkäs teet: illalla kun lösähdän 50 senttimetriä liian lyhyeen sänkyyni, sen lisäksi että miettisin paljon asioita, mietin, miten ne sanoisin ranskaksi tai englanniksi. Kellonaika 23.30 - 00.50 tuntuu olevan tehokkainta aikaa. Tuntuu kuin napsauttamalla pöytälampun lopullisesti pois päältä napsauttaisin myös uneliaisuuden.
Mulla on rakko kantapäässä. Pitkästä aikaa! Onneks se ei häiritse juoksemista, laitoin laastarin vaikka vihaan laastareita, ja sain tehtyä harjoituskokeen 3 x 500 metrin juoksussa vaivatta. Tiistaina on sitten varsinainen arviointi. Juoksen ihan hyvin, mut oon silti pojista huonoin ja tytöistä paras, hah. Mieluummin juoksisin 5000 metriä kuin 500, koska cooperin testikin tuntui liian nopeelta tahdilta jossain välissä. Oon fyysiesti hidas, mut mun henkinen nopeuteni kompensoi sen onneks täysin.
Ah, väsyttää. Huomenna rugby-matsiin ja sunnuntaina pitäs jaksaa mennä taas Pariisiin kaupoille, koska Come On Eline on suljettu lauantaisin, eikä olla päästy näyteikkunaa syvemmälle.
Nyt hörppäsen lopun kaakaon (noin), ja laitan pisteen tälle dataamiselle ja lähden takasin kouluun. (noin)
Se tosin alkaa helpottaa! Harrastan ääneen lukua ranskaks kotona kaakaomukillisen äärellä aina välillä, jotta nää kielipohjat vakiintuis. Asiaa vois avittaa myös yli seittemän tunnin yöunet, mutta minkäs teet: illalla kun lösähdän 50 senttimetriä liian lyhyeen sänkyyni, sen lisäksi että miettisin paljon asioita, mietin, miten ne sanoisin ranskaksi tai englanniksi. Kellonaika 23.30 - 00.50 tuntuu olevan tehokkainta aikaa. Tuntuu kuin napsauttamalla pöytälampun lopullisesti pois päältä napsauttaisin myös uneliaisuuden.
Mulla on rakko kantapäässä. Pitkästä aikaa! Onneks se ei häiritse juoksemista, laitoin laastarin vaikka vihaan laastareita, ja sain tehtyä harjoituskokeen 3 x 500 metrin juoksussa vaivatta. Tiistaina on sitten varsinainen arviointi. Juoksen ihan hyvin, mut oon silti pojista huonoin ja tytöistä paras, hah. Mieluummin juoksisin 5000 metriä kuin 500, koska cooperin testikin tuntui liian nopeelta tahdilta jossain välissä. Oon fyysiesti hidas, mut mun henkinen nopeuteni kompensoi sen onneks täysin.
Ah, väsyttää. Huomenna rugby-matsiin ja sunnuntaina pitäs jaksaa mennä taas Pariisiin kaupoille, koska Come On Eline on suljettu lauantaisin, eikä olla päästy näyteikkunaa syvemmälle.
Nyt hörppäsen lopun kaakaon (noin), ja laitan pisteen tälle dataamiselle ja lähden takasin kouluun. (noin)
perjantai 16. tammikuuta 2009
Hups
On vierähtänyt yhtä sun toista edellisestä kirjoituskerrasta. Ranskalaiseen tapaan heti johdannossa on esiteltävä käsiteltävän aiheen problematiikka. Ehdotukseni on seuraava: Mistä tietää olevansa ignorantti? Siitä, kun terveisetkin kasaantuu. Jätetään ranskalainen metodi sikseen, ja keskitytään muistelemaan. Täytyy ehkä hyväksyä se, että pitkän aikavälin referoiminen on suunnattoman hankalaa.
(Huomautan, että en jaksa lukea tätä tekstiä läpi eliminoidakseni puhjenneen dysleksiani aiheuttamat kirjoitusvirheet, joten jos lause katkeaa, ole nyt hyvä ihminen järkevä ja paikkaa se omatoimisesti kaikessa hiljaisuudessa.)
Berliini. Me tehtiin (muutaman) luokan kanssa reissu Berliiniin joulukuun alussa, filosofian projektin "Lumières et anti-lumières" puitteissa. Kyseessä on siis saksalaisen 1700-luvun valistuksen loiston ja natsi-taantuman välinen kontrasti, jota analysoitiin sitten pitkäsanaisesti myöhemmin filosofiantunneilla.
Berliinissä oli yleisesti ottaen kivaa. Nukuin äärimmäisen huonosti koko viikon, koska huikeasta ranskalaisesta organisointikyvystä johtuen hotellihuoneet jaettiin kaaostekniikalla, ja päädyin viiden rinnakkaisluokkalaisen pojan kanssa huoneeseen, joka sai päivää myöhemmin statuksen "bilekämppä". Aamulla joku heräsi kaljuna, ja ensimmäinen suihkussakävijä sai röörätä paksua karvaa lavuaarista. Rempseää menoa sinänsä, mutta päivisin vähän silmä luppas, ja ohjelma oli gigantaalinen: joka päivä väännettiin tällä valtavalla porukalla läpi joku opastettu kierros jossain. Oli televisiotornia, terrorimuseota, kaupunkikierrosta eh - innokkaan saksanopettajan johtamana, parlamenttia ja muuta mukavaa. Ai niin, ja koska menimme tosiaan Berliiniin bussilla (noin 14 tunnissa), rennosti linja-auton penkissä vietetyn yön jälkeen seurasi yhden päivän tutustumisreissu Berliiniin JALAN, koska bussin piti matkan jälkeen jäähtyä kahdeksan tuntia.
Mutta kaikkeen tähän ranskalaiseen kätevyyteen olen tottunut jo niin hyvin, että sain nautittua joulumarkkinoista hapankaalin tuoksun ja marsipaanin muodossa ja koettua vähän laakeaa Berliinin henkeä.
Ja vaikkei matka ollut perinteisessä mielessä rattoisa ja riemukas, se oli ainakin hyödyllinen mulle: Luokan kanssa reissaaminen auttaa mukavasti pääsemään porukoihin sisään, mikä on muuten osoittautunut kaikille Pariisin alueen vaihtareille hankalaksi. Lisäksi opin erittäin hyödyllisiä vulgaareja arkipäivän ilmauksia.
No sitten tuli joulu. Suurin odottelun aihe taisi olla osterit, joiden sydänten olin nähnyt unissani pumppaavan kurkunpäätä vasten nielaistaessa.
Jouluksi menimme keski-Ranskaan, lähelle Vichyn kaupunkia, mutta totaalisen perinteiselle maaseudulle. Siellä host-isän vanhemmilla oli varsin muhkea talo, johon ihastuin viiden päivän aikana aivan täydellisesti. Valtava maalaiskartano neljän metrin huonekorkeudella, turhia ja fiinisti sisustettuja huoneita siellä täällä, valtava talon pohjapinta-alan kokoinen kellari, josta puolet oli omistettu viinille, toinen puoli biljardille.
Joulu kokonaisuudessaan oli äärimmäisen lämminhenkinen. Isovanhempien talossa ei ollut totunnaista 15 astetta, jonka kohtaa usein ranskalaisista sisätiloista, vaan siellä oli mukavan lämmintä sen lisäksi, että sain nauttia puoliksi italialialaisen äärimmäisen isoäidin huolitelluista puheista keskustellessani hänen kanssaan sisustusarkkitehtuurin suuntauksista. Hän on mummo, joka aamulla poistuu makuuhuoneestaan tuoksuen klassisen imelältä, hiukset korkealle 60-lukulaisittain tupeerattuna, mattaiho levänneenä. Ja hän laittoi ylellisen hyvää ruokaa.
Viidessä päivässä ehti syödä hyvin, selailla läpi vähän eri kaliiperin sisustuskirjoja ja rentoutua, varsinkin kuin joka ilta maate pannessa olo oli kuin kuninkaallisella. Ymmärrätte varmaan miksi.
Uudenvuodenaatto oli seuraavana ohjelmassa. Kiitos erinomaisen host-siskoni, mulla oli ohjelmaa katottuna, koska me pidettiin pienet kuuden kaverin pirskeet täällä kotona. Laitettiin ruokaa (kalkkunaa, röstiperunoita, lohta ja jäätelökakkua) ja juhlittiin. Huolehdittuamme niistä, jotka joi vähän huonosti (liikaahan ei voi juoda), nukuimme kaikki loput neljä vierashuoneessa.
Siinä vähän resumea siitä, mitä täällä on ehtinyt tapahtumaan.
Muita pinnalla olevia aiheita on tietysti sama vanha ja raihnanen koulu, jossa nyt suoritan sitten ranskalaisen bacin (= yo-tutkinto) opettajien ehdotuksesta vuosikolmanneksen opettajankokouksessa. Kuriositeetti sekin. Ongelmana on vain se, että muut päättöluokalla olevat oppilaat on läpäissy ranskan, matematiikan ja luonnontieteiden bacin jo viimevuonna, joten mulle tulee vähän hommia opiskella niitten aineiden aiheet kesään mennessä. Jos pääsen kaikista läpi, saan ihan saman diplomin kuin muutkin täällä ja musta tulee ylioppilas. Suomessa siitä ei tietenkään oo mihinkään, mutta onpahan uhkea todiste siitä, etten oo laiskotellu täällä, ja että oon oppinu kieltä sangen hyvin vuoden aikana. Filosofia tosin tuottaa yhä ongelmia, koska syvällinen ajattelu kielellä, jota osaa vain vajavaisesti, on lähes mahdotonta. Saan pinnallisen analysoijan leiman, ja sekös hävettää.
Luulen, että ainut keino edistyä aineessa on oppia lisää ranskaa. Pitänee siis ryhtyä lukemaan, koska oon huomannu, että kielitaito kasvaa nimenomaan kirjallisesta suulliseen, paljon huonommin toisin päin. Tällä hetkellä työn alla on kirjallisuudentunneille luettava Pascalin Pensées, ja tämä kama on taatusti tuhdimpaa kuin heroiini.
Tällä hetkellä kylässä on Marseillen isovanhemmat, eli dramaattinen pappa ja laulaen puhuva mummo. Erittäin mukavia, odotin suuresti heidän vierailuaan, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että hiljaista hetkeä talossa ei tule vähään aikaan olemaan, ja saan nauttia harvinaisista sivistyksen helmistä: pariskunta kun tuntee joka ikisen Ranskan kulttuurisymboleihin liittyvän anekdootin.
Huomenna taas Pariisiin. Alennusmyynneissä ei oo vielä menny suunnattomia summia rahaa, mutta rahalla on kumma tapa tulla kulutetuksi. Oon suunnitellu säästäväni vähän, jos jättäisin enskesän kesätyöt väliin kirjotusten takia. Enhän vielä edes tiedä paluupäivää, joka saattaa mennä jopa heinäkuun puolelle...
(Huomautan, että en jaksa lukea tätä tekstiä läpi eliminoidakseni puhjenneen dysleksiani aiheuttamat kirjoitusvirheet, joten jos lause katkeaa, ole nyt hyvä ihminen järkevä ja paikkaa se omatoimisesti kaikessa hiljaisuudessa.)
Berliini. Me tehtiin (muutaman) luokan kanssa reissu Berliiniin joulukuun alussa, filosofian projektin "Lumières et anti-lumières" puitteissa. Kyseessä on siis saksalaisen 1700-luvun valistuksen loiston ja natsi-taantuman välinen kontrasti, jota analysoitiin sitten pitkäsanaisesti myöhemmin filosofiantunneilla.
Berliinissä oli yleisesti ottaen kivaa. Nukuin äärimmäisen huonosti koko viikon, koska huikeasta ranskalaisesta organisointikyvystä johtuen hotellihuoneet jaettiin kaaostekniikalla, ja päädyin viiden rinnakkaisluokkalaisen pojan kanssa huoneeseen, joka sai päivää myöhemmin statuksen "bilekämppä". Aamulla joku heräsi kaljuna, ja ensimmäinen suihkussakävijä sai röörätä paksua karvaa lavuaarista. Rempseää menoa sinänsä, mutta päivisin vähän silmä luppas, ja ohjelma oli gigantaalinen: joka päivä väännettiin tällä valtavalla porukalla läpi joku opastettu kierros jossain. Oli televisiotornia, terrorimuseota, kaupunkikierrosta eh - innokkaan saksanopettajan johtamana, parlamenttia ja muuta mukavaa. Ai niin, ja koska menimme tosiaan Berliiniin bussilla (noin 14 tunnissa), rennosti linja-auton penkissä vietetyn yön jälkeen seurasi yhden päivän tutustumisreissu Berliiniin JALAN, koska bussin piti matkan jälkeen jäähtyä kahdeksan tuntia.
Mutta kaikkeen tähän ranskalaiseen kätevyyteen olen tottunut jo niin hyvin, että sain nautittua joulumarkkinoista hapankaalin tuoksun ja marsipaanin muodossa ja koettua vähän laakeaa Berliinin henkeä.
Ja vaikkei matka ollut perinteisessä mielessä rattoisa ja riemukas, se oli ainakin hyödyllinen mulle: Luokan kanssa reissaaminen auttaa mukavasti pääsemään porukoihin sisään, mikä on muuten osoittautunut kaikille Pariisin alueen vaihtareille hankalaksi. Lisäksi opin erittäin hyödyllisiä vulgaareja arkipäivän ilmauksia.
No sitten tuli joulu. Suurin odottelun aihe taisi olla osterit, joiden sydänten olin nähnyt unissani pumppaavan kurkunpäätä vasten nielaistaessa.
Jouluksi menimme keski-Ranskaan, lähelle Vichyn kaupunkia, mutta totaalisen perinteiselle maaseudulle. Siellä host-isän vanhemmilla oli varsin muhkea talo, johon ihastuin viiden päivän aikana aivan täydellisesti. Valtava maalaiskartano neljän metrin huonekorkeudella, turhia ja fiinisti sisustettuja huoneita siellä täällä, valtava talon pohjapinta-alan kokoinen kellari, josta puolet oli omistettu viinille, toinen puoli biljardille.
Joulu kokonaisuudessaan oli äärimmäisen lämminhenkinen. Isovanhempien talossa ei ollut totunnaista 15 astetta, jonka kohtaa usein ranskalaisista sisätiloista, vaan siellä oli mukavan lämmintä sen lisäksi, että sain nauttia puoliksi italialialaisen äärimmäisen isoäidin huolitelluista puheista keskustellessani hänen kanssaan sisustusarkkitehtuurin suuntauksista. Hän on mummo, joka aamulla poistuu makuuhuoneestaan tuoksuen klassisen imelältä, hiukset korkealle 60-lukulaisittain tupeerattuna, mattaiho levänneenä. Ja hän laittoi ylellisen hyvää ruokaa.
Viidessä päivässä ehti syödä hyvin, selailla läpi vähän eri kaliiperin sisustuskirjoja ja rentoutua, varsinkin kuin joka ilta maate pannessa olo oli kuin kuninkaallisella. Ymmärrätte varmaan miksi.
Uudenvuodenaatto oli seuraavana ohjelmassa. Kiitos erinomaisen host-siskoni, mulla oli ohjelmaa katottuna, koska me pidettiin pienet kuuden kaverin pirskeet täällä kotona. Laitettiin ruokaa (kalkkunaa, röstiperunoita, lohta ja jäätelökakkua) ja juhlittiin. Huolehdittuamme niistä, jotka joi vähän huonosti (liikaahan ei voi juoda), nukuimme kaikki loput neljä vierashuoneessa.
Siinä vähän resumea siitä, mitä täällä on ehtinyt tapahtumaan.
Muita pinnalla olevia aiheita on tietysti sama vanha ja raihnanen koulu, jossa nyt suoritan sitten ranskalaisen bacin (= yo-tutkinto) opettajien ehdotuksesta vuosikolmanneksen opettajankokouksessa. Kuriositeetti sekin. Ongelmana on vain se, että muut päättöluokalla olevat oppilaat on läpäissy ranskan, matematiikan ja luonnontieteiden bacin jo viimevuonna, joten mulle tulee vähän hommia opiskella niitten aineiden aiheet kesään mennessä. Jos pääsen kaikista läpi, saan ihan saman diplomin kuin muutkin täällä ja musta tulee ylioppilas. Suomessa siitä ei tietenkään oo mihinkään, mutta onpahan uhkea todiste siitä, etten oo laiskotellu täällä, ja että oon oppinu kieltä sangen hyvin vuoden aikana. Filosofia tosin tuottaa yhä ongelmia, koska syvällinen ajattelu kielellä, jota osaa vain vajavaisesti, on lähes mahdotonta. Saan pinnallisen analysoijan leiman, ja sekös hävettää.
Luulen, että ainut keino edistyä aineessa on oppia lisää ranskaa. Pitänee siis ryhtyä lukemaan, koska oon huomannu, että kielitaito kasvaa nimenomaan kirjallisesta suulliseen, paljon huonommin toisin päin. Tällä hetkellä työn alla on kirjallisuudentunneille luettava Pascalin Pensées, ja tämä kama on taatusti tuhdimpaa kuin heroiini.
Tällä hetkellä kylässä on Marseillen isovanhemmat, eli dramaattinen pappa ja laulaen puhuva mummo. Erittäin mukavia, odotin suuresti heidän vierailuaan, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että hiljaista hetkeä talossa ei tule vähään aikaan olemaan, ja saan nauttia harvinaisista sivistyksen helmistä: pariskunta kun tuntee joka ikisen Ranskan kulttuurisymboleihin liittyvän anekdootin.
Huomenna taas Pariisiin. Alennusmyynneissä ei oo vielä menny suunnattomia summia rahaa, mutta rahalla on kumma tapa tulla kulutetuksi. Oon suunnitellu säästäväni vähän, jos jättäisin enskesän kesätyöt väliin kirjotusten takia. Enhän vielä edes tiedä paluupäivää, joka saattaa mennä jopa heinäkuun puolelle...
Tilaa:
Kommentit (Atom)
