Cuvaus cumulus

Mo-öh-oi!

Tästä nyt on jo muutama viikko, kun oltiin Joosun kanssa Pariisissa nuuhkimassa, mutta nyt sain aikaiseksi laittaa sitten näitä kuvia kans. Tarkoitus oli mennä Saint Ouenin kirppikselle, mutta koska me ei löydetty osoitetta mistään, se osoittautui vähän kenkkumaiseksi löytää. No, tuloksena oli sitten Montmartre-kierros, käppäiltiin ja törmäiltiin hupaisiin kauppoihin, kuten putiikkiin nimeltä Tombées du camion, missä oli kyllä niin randomia tavaraa, että ihan riemastutti: vänkyröitä lasisuppiloita, pikkusormen pään kokoisia alastomia nukkeja, vanhoja puisia julistekirjasimia, kasapäin vanhannäköisiä koruja, joita oli todennäköisesti löydetty kadulta, nukenjalkoja ja -käsiä sekä sokerina pohjalla suklaalevyjä 50 vuoden takaa.

Pistelen tähän nyt KAIKKIEN riemuksi vähän kuvia päivästä, kun ei niitä tähän mennessä ole oikeen kertynyt muuten.
Ja tosiaan, koska TIEDÄN, että kaikilla, joilla on koskaan ollut mitään tekemistä mun kanssa, on valtava ikävä, laitan tuossa muutaman silmänisku sinne teille, kohtalon lapsoset.
Joosulla on uusi kamera. Kontrasti paloi näemmä puhki. Se selittänee hehkeän vaikutelman, en nimittäin oikeasti ole kalju.

Tyypillisyyksiä kukkulan alapuolella - Montmartren karuselli (TAUSTALLA).

Anna mun kaikki kestää (huom. KAIKKI, jopa 0,5 sekunnin poseeraus ja kanssakävijöille nolo kuikuilu)

BASILIKAAN peittynyt bistro


Päivä päättyi onnellisesti Tuileries'n puistoon, ja jollei muita ostoksia kaupungilta löydä, lohdutuspalkinto on selvä pläkki: tummaa suklaata. (Oon samaa mieltä, tästä ei välttämättä tarttis olla kuvaa.)
No, suklaan jälkeen käveltiin puistopahasen halki, käytiin Louvressa veskissä ja lähettiin kottio.

No Doubt - Don't Speak

Jos nyt sanon, että puhelen jo ihan mukavasti tuota ranskaa, kaikki saavat väärän käsityksen. Sitä on itse hirveän vaikea arvioida, mutta tällä hetkellä pystyn puhumaan perusasioista sangen sujuvasti, reagoimaan 80% varmuudella fiksusti, aloittamaan keskusteluja ja ymmärtämään lähes kaiken, jos vaan jaksan keskittyä vähän luonnollista enemmän. Kömpelöllä sanastollani selviän sangen hyvin ruokapöydässä, vaikka aiheena olisi tämä syksyn talouskriisi.
Silti koitan välttää kovin tärkeitä aiheita, koska kielitaidottomuuteni ansiosta minua pidetään täällä monesti vähän tollona, ja jotkut saattavat selittää asioita niin, että olen vähällä raivostua. Ja millä ilveellä tässä heikolla ranskalla sitten argumentoisi takaisin, jos joku tykittää perustelemattomia mielipiteitään ja täten "selittää" minulle, miten asiat ovat.

Tahdikas lukeminen on puheen sijaan noussut tällä hetkellä kaikkein vaikeimmaksi. Koska olen lukion kirjallisuuslinjan päättöluokalla, voitte kuvitella, että täällä luetaan runsaasti - tai no, miten sen nyt ottaa, kun ei käytetä kuitenkaan koulukirjoja.
No kirjallisuudentunneilla ainakin käsiteltiin tähän mennessä Roméo et Juliette -näytelmää ranskaksi, ja pian vaihdetaan Lampedusan Tiikerikissa-romaaniin. Sinänsä olisi mukavaa lukea maailmankirjallisuuden klassikoita, mutta koska uhkean rikas kieli hidastaa huomattavasti lukuprojektia, tuntuu urakka mahdottomalta ja jää siten vähän heikon motivaation armoille. Myös aika on vähän ongelmallinen tekijä: Roméo et Juliette piti lukea käytännössä kolmessa päivässä, ja Le Guépardille on aikaa kymmenisen päivää. Onneksi en näytä onnistuvan saamaan kovin vakavaa stressiä oikein mistään täällä.

Mokannut olen tietääkseni ehkä kaksi kertaa.
Olen kysynyt pariisilaiselta mieheltä, onko hän seksuaalisesti kykenevä. Hän oli näet muusikko, ja tarkoitukseni oli kysyä, esiintyykö hän. Huvittuneen reaktion jälkeen hän selitti, että verbillä performer on seksuaalinen merkitys. Niin, hyvä tietää.
Toisena pikku mokanani olen ilmeisesti käyttänyt sanaa pieru sulavasti jonkun muun tilalla, ja sain siitä hihttelevän huomautuksen. Toivottavasti en kauhean myöhään.

Pay the Price of Love

Laskeskelin tässä, mitä olisin valmis maksamaan tietyistä tuotteista tai kokemuksista nyt, kun olen täällä Euroopan uumenissa. Ei taida rahat riittää, vaikka tässä kitkeränä jo kuikuilenkin kesätyötä ensikesäksi siltä varalta, että aimo annos pikku varoistani katoaa tämän vuoden aikana. Opettelen samalla tämän himoamissanastoni ranskaksi ja haastan kaikki arvostamaan seuraavia asioita.
Sauna: 200 - 500 e
Sauna finlandais avec quatre-vingt degrés.
Aina kun huomautan jollekin ikävöiväni täällä ollessani eniten saunaa, minulta tiedustellaan, etteikö Pariisissa ole saunoja. Eiköhän niitä ole ihan riittämiin, sellaisia turkkilaisia kasvihuoneita, missä purkkimansikat kypsyisivät ehkä 30% tavallista nopeammin, tai sitten jotain epäilyttäviä sivukujaluolia, joiden julkisivut ovat härskien graffitien peitossa. Olen varma, että googlettaessakin sauna on synonyymi iäkkäiden homojen kohtauspaikalle.
Ei, ei. Saunassa kuuluu olla 80 astetta celsiusta, huono valaistus, köhisevä puukiuas sekä mahdollisuudet hyräillä ja heittää löylyä mielivaltaisesti. Sitä paitsi vaikka Pariisissa varmasti onkin jonkun eksoottisen pienen luksuskylpylän yhteydessä tällainen harvinainen sauna finlandais, ei olisi tarpeeksi tyydyttävää ajaa ensin RER-junalla keskustaan, saunoa, istahtaa ja sen jälkeen sulloutua limaiseen iltametroon päästäkseen takaisin kotiin.

Sen sijaan meidän luokalla on eräs tyttö, joka kajautti vähän aikaa sitten omistavansa kunnon suomalaisen saunan. Moraalisesti epäilyttävä toivo heräsi. Hänen myhäilevästä ranskalaisesta flirttailustaan en niin innostu, mutta kylmäverinen hyväksikäyttö saunan suhteen heräsi rikollisessa mielessäni hetkeksi.
Kolmas vaihtoehto olisi ajaa sähköpatterini kestävyyskoe. Olen varma, että saisin tähän makuuhuoneeseen ainakin lähemmäs 45 astetta.

Ruisleipä (tuore), 2 palaa: 30 e
Pain de seigle.
Ruokakulttuuri on Ranskassa tietysti vertaansa vailla, monessa suhteessa. Viikonloppuruuan tasoista muonaa ei aina saa Suomessa edes ravintolasta, ja koulun kanttiini on hirveydessään ainutlaatuinen, mutta myös ravintoainetasapaino on sangen kummallinen.
Suurin osa ranskalaisten ravinnosta on hiilihydraattia. Leipää aamulla, leipää päivällä (ja jos ruoka on pahaa, syödään pelkkää kuskusta, perunaa, riisiä tai pastaa) ja leipää illalla. Kunnon ravintokuituja en ole nähnyt sitten syyskuun. Onneksi hedelmissä on kuituja, ja aamulla koitan vetää noita muroja hieman keskivertoa enemmän, koska niiden kyljessä lukee FIBRE.
Vaan mikään ei korvaa ruis- tai myslipuikuloita, joissa ravintokuidun osuus on kymmenen prosentin luokkaa.
En osannut tähän mennessä sanoa ranskaksi "Aapo haluaa ruisleipää", ja kun olen vauhkonnut Suomen mystisestä mustasta leivästä, monet ovat sanoneet, että no on sitä täälläkin. Joku päivä lähden siis suurelle leivänetsintäreissulle. Jostain syystä epäilen kuitenkin tyypilliseen iloiseen tapaani nenä kurtussa, ettei täkäläinen musta leipä ole Naantalin Aurinkoisen taikinanjuuren rinnalla ihan sitä, mitä tarkoitan...

Vanhanajan lakritsi: 20 e
Réglisse à l'ancienne.
(Tiedän, ettei tämä ole erityisesti suomalainen mässy, mutta Suomessa on erityinen karkinsyöntikulttuuri, joten lakua löytää helposti kaupasta.)
Sain vanhemmiltani postipaketissa paitsi lämpimiä sukkia, myös pussillisen lakritsia. Vaikkei se ollutkaan pian historiallisten lakritsipiippujen veroista nannamassaa, joka yhdistettynä kylmän kaakaon kanssa pyyhkii mielestä kaiken kamalan ja vähän muunkin, tuntui lakritsin syöminen kolmelta joululta. Monet tovit olen viettänyt haaveillen mattapintaisesta pehmeästä lakritsista, joka ei ole sitkeää, vaan mureaa, ja joka katketessaan paljastaa ruskean repeämispintansa. Pinnalta tahmeaa, sisältä hieman jauhoista.
Pariisissa on kyllä niin paljon noita pikkuherkkupuoteja, että nostan metelin, jollei siellä kunnon lakritsia ole. Ja tuliaissalmiakkiahan mulla vielä onkin, koska muu perhe ei ainakaan tähän mennessä ole innostunut sitä ahmimaan ja koska itsekin olen koittanut välttää ottamasta neljää kimpaletta kerralla.

Yhteys erääseen skeptiseen koiraan: 100 - 200 e
Ma belle chienne sceptique.
Ihmisiä tulee ikävä ulkomailla, mutta sitä ikävää voi lievittää sähköpostilla, reaaliaikaisella dataamisella tai vähän harvemmin puheluilla. Sen sijaan koirakultaani en saa oikein millään kontaktia täältä käsin. Puhelimessa olen kuullut kajahtavat terveiset, mutta telesilitys tai -toruminen ei tunnu samalta. Järkkymätön totuus on, että koiraa on aina ylivoimaisesti eniten ikävä.

Selkeärakenteinen ja lähtökohdiltaan järkevä opetus: 300 e
L'enseignement structuré et raisonnable au fond.
Jollen ole vielä tarpeeksi haukkunut ranskalaista opetusta, haukun vielä vähän lisää. Täällä ei käytetä oppikirjoja, täällä opettaja puhuu liioittelematta koko ajan, ja oppimateriaali koostuu oppilaiden suorasanaisista muistiinpanoista. Jos jokin opetussuunnitelma on, se on täydellinen kaaos, josta ei yksikään opettaja näytä saavan selvää. Yksikään oppilas ei tajua kokonaiskuvaa, itse asiaa, vaan sen sijaan esimerkkejä, sitaatteja, nimiä ja päivämääriä muistetaan suunnaton määrä.
Minulla on kuitenkin syy siihen, miksi näinkin tärkeästä asiasta maksaisin tänään vain 300 euroa. Itse joudun kärsimään tätä turhautumien äitiä vain vuoden ajan, ja lasken sen varaan, että viimeisenä lukiovuotenani ehdin vielä järjestää aivojani ruotuun.
Sen lisäksi saan täältä ainakin miellyttävää ja keskustelua värittävää nippelitietoa, jollen tuhtia asiantuntijuutta saavutakaan.

Kokonaissummaksi näyttää tällä hetkellä pulpsahtavan 650 - 1050 euroa. Elän siis pikku ikävyyksissäni yli varojeni, huomaan.
Koittaako kompromissi? Ei minulle, ei tässä elämässä.

Pieniä yleiskielisiä paloja

Vaikken kirjoita puhekielellä, se ei tarkoita sitä, ettenkö enää osaisi suomea, kuomat. Kaipaan kovasti kielenhuollon käsikirjaa ja Isoa punaista kielioppia.

Viimeviikon keskiviikkona olin juoksemassa tuossa läheisessä puistossa. Puisto on oikeastaan sellainen luontopolku, joka halkoo vanhaa kartanon metsää. Muuten lenkki oli mainio, mutta sitä leimasi loppulenkin järkyttävä tapahtuma: koira söi kilon paskaa ja haisi niin, että sille piti antaa rutkasti etumatkaa kotimatkalla. "Onko ketään kotona? Täällä on pieni ongelma..."

Lenkkeilyn ohella olen saanut aikaiseksi käydä pima-kurssilla, joka on osoittautunut tehokkaaksi. Olen ainut suomalainen ja alle kolmekymppinen. Opettaja on pieni Edith Piafilta näyttävä nainen, jolla on pyöreät silmät ja hidas puhe. Hyvin hidas. Harjottelen hahmottamista ja piirrän asetelmia, ja jossain vaiheessa on luvassa alastonmallista piirtämistä. Täten piirtämiseni ei surkastu täysin vuoden aikana, ja säilytän mahdollisuuden murskata hyvinvoivan tulevaisuuteni suuntaamalla suoraan taidealan muhkeiden myllynkivien väliin.

Ranskalaiset ovat maailmanmestareita johtopäätösten vetämisessä, enkä ihmettele yhtään, mistä moinen johtuu. Koulussa mm. kielten tunnit sisältävät 90-prosenttisesti työskentelyä erilaisten aineistojen kanssa, jos kauniisti sanotaan. Normaaleilla englannintunneilla meillä on ollut tähän mennessä huikeat kaksi ehkä noin 500 sanan tekstiä, joista keskustellaan tunnit ja päivät pääksytysten. Mitään rakennetta tai logiikkaa ei ole. Kielestä riippumatta analysoidaan aina henkilöhahmojen tuntemuksia: toisin sanoen yritetään keksiä, miltä henkilöistä tuntuu tai miltä ihmisistä yleensä tuntuu vastaavissa tilanteissa, ja lisätään väliin hienoja liitesanoja kuten "therefore", "such as", "otherwise" ja aina yhtä tyylikäs "indeed". Opettaja aloittaa lauseen ja jättää sen viimeistä sanaa vaille, yrittää esittää pantomiimina hakemansa sanan ja oppilaat huutelevat arvauksiaan.

Luulen, että ranskalaiseen opettajankoulutukseen sisältyy rutkasti logiikattoman luovuuden vaalimista, koska suurin osa opettajan työstä on puhdasta asioiden keksimistä ja tietynlaista prosessointia, jota täällä kutsutaan tiedon syventämiseksi ja jota Suomessa kutsutaan nippelitiedoksi tai epäoleelliseksi jutusteluksi.
Kuten sanoin: mitään rakennetta ei ole. Ei kurssikirjoja, ei oppimateriaaleja, ei mahdollisuutta harrastaa minkäänlaista oppimistekniikkaa. On vain suunnaton määrä sekalaisia esimerkkejä, opettajan monologeja, tuhansia proosan muotoon otsa hiessä rustattuja muistiinpanoja, sormenheristyksiä ja yhteen ääneen mumiseva luokka.

Joku päivä jauhan tuosta koulusta vielä lisää. Aihe on äärimmäisen mielenkiintoinen ja kaiken lisäksi ajankohtainen, koska luin sanomalehdestä tiistaina, että ensivuonna Ranskaan tulee suomalaisen mallin innoittama koulusysteemi "à la carte", jossa voi valita itse opiskeltavat aineet.
Huh. Jotain toivoa siis on.